Entries by admin

PIENILLÄ ASIOILLA ON MERKITYSTÄ

Kuulin eräältä vanhusten hoitajalta tarinan iäkkäästä vanhuksesta joka asui yksin kotonaan. Korkeasta iästä huolimatta hän oli kohtuullisen hyvin voiva ja pärjäsi kotonaan kotipalvelun turvin.

Hänelle oli muodostunut erittäin tärkeäksi rutiiniksi maitopurkin tuonti kaupasta. Kun palveluja tiukennettiin, tuli päivä jolloin maitopurkkia ei enää voitu tuoda.

Ei mennyt kauankaan aikaa kun vanhuksen kunto romahti ja hän ei enää selvinnyt yksin kotonaan. Lopulta hän joutui viettämään  pitkän ajan vanhuudestaan sairaalahoidossa.

En tiedä ja muista  täysin tarinan käänteitä mutta sanoma on jäänyt erityisen voimakkaasti mieleen.

Olen pohtinut paljon sitä kuinka  pienillä asioilla voi olla suuremmat seuraukset hyvinvointiimme kun arvaammekaan. Olen myös pohtinut paljon sitä miten pienillä eleillä voimme luoda merkittävän paljon hyvää ympärillemme.

Oikeastaan nuo eleet saattavat tuntua niin pieniltä, että saatamme tiedostamattamme ohittaa ne. Pitää niitä itsestään selvyyksinä, joita ne eivät kuitenkaan ole. Tai sitten emme vain ymmärrä niiden todellista merkitystä.  

Ehkäpä kaikki suurempi eleisyys saattaa tuntua paljon hienommalta ja mahtipontisemmalta.

Kuitenkin  arkisen ihmisen arkinen ele on paljon merkityksellisempi kuin arvaammekaan. 

Minä en ole aina ymmärtänyt pienien eleiden merkitystä, en ennen kun jouduin itse todella lujille omassa elämässäni.

Silloin kun on itsellä erityisen haastavaa, pienillä asioilla voi saada todella paljon voimaa ja merkitystä omaan elämään. Oikeastaan ajattelen että ilman noita pieniä asioita ja iloja on vaikea päästä eteenpäin haastavassa elämäntilanteessa. Olen kokenut myös, että haavoittuneessa tilanteessa iskee kohtaamattomuus kaikista voimakkaammin kasvoille. Kun on haastava elämäntilanne, aito kohtaaminen ja välittäminen on erittäin merkittävässä osassa hyvinvointia. Kun esimerkiksi pyydät apua haastavassa tilanteessa saamatta sitä, on asialla merkittävämpi vaikutus kokonaishyvinvointiin kun arvaammekaan.

Uskon vahvasti että kohtaamattomuuden negatiiviset vaikutukset näkyvät lopulta myös julkisessa taloudessamme.

Yksi omista kipeimmistä kokemuksista muistuu mieleen tilanteessa jossa sain kotiapua kun lapset olivat pieniä. En muista täysin syytä miksi meillä oli kotiapu, mutta muistan että toimintakykyni oli rajoittunut ja tunsin todella suurta avuttomuuden tunnetta tilanteessani.

Kun apu saapui paikalle, minulle kerrottiin heti ovella lista asioista  mihin apu ei yltäisi. Minulla oli ollut todella suuri kynnys pyytää kotiini apua ja muistan kuinka tuo kohtaaminen satutti. Kyse ei ollut siitä että en ymmärtänyt rajoitteita  vaan olisin kaivannut rohkaisevampaa kohtaamista tilanteessa.

Kun ihminen tarvitsee apua ja hän avaa oman yksityisen kotinsa ovet avulle, on erittäin suuri merkitys miten hänet kohdataan. Oma koti on minulle ja varmasti monelle muullekin yksityinen suojapaikka jossa voimme kokea turvaa ja rakkautta tilanteesta riippumatta. Siksi se miten kohtaammme ja toimimme toisen kodissa on erityisen merkityksellistä. Oma koti on ihmiselle pyhä paikka. Mitä ohuemmat tukiverkot ihmisen  ympärillä on, sitä suurempi merkitys kaikella kohtaamisella on.

Tarinalla ja kokemuksellani haluan  herättää sinua lukijani ajattelemaan pienten eleiden ja asioiden merkitystä. Sinulla ja minulla on merkitystä. Meidän jokaisen pienellä toiminnallammekin on suuremmat merkitykset kun osaamme arvatakaan. Me jätämme aina tunne jäljen. Minkälaisen tunne jäljen sinä haluat jättää?

Jokainen kohtaaminen on tärkeä. Koskaan ei voi tietää mitkä vaikutukset milläkin asialla on. Emme voi myöskään koskaan nähdä kenenkään seinien sisäpuolelle mitä siellä todellisuudessa on.

Tämä pienien asioiden merkitysten oivaltaminen on tuonut minulle äärettömän paljon hyvinvointia ja positiivista muutosta elämääni. 

Täydellisyyttä ei ole tässäkään asiassa mahdollista saavuttaa. Kuitenkin jo pelkkä tietoisuus voi auttaa meitä muuttamaan merkityksellisesti toimintaamme. Joka päivä saamme tilaisuuksia harjoitella. Ja jos emme onnistu, voimme korjata tilanteen jälkikäteen. Aina. 

Kun muutumme itse, muutamme maailmaa ja ympäristöämme kaikista voimakkaimmalla tavalla. 

Kaisa

Oletko kyllästynyt elämään päivästä toiseen haasteiden keskellä?

Jos haluat oppia kokemaan enemmän seesteisyyttä ja onnellisuutta elämässäsi,  klikkaa  itsesi alta mukaan!

parisuhdeterapia, parisuhde, rakkaus, unelmaperhe, unelma parisuhde, unelma arki

MAHDOTTOMASTA MAHDOLLISTA

Törmäämme usein olettamuksiin parisuhteestamme, että meillä on ollut jotenkin erityisen hyvä pohja luoda toimiva parisuhde.

Asia ei kuitenkaan ole niin. Meillä on ollut todella paljon erilaisia haasteita suhteessamme ja olemme myös epäilleet sen kestävyyttä. Olemme joutuneet kohtaamaan todella kipeitä tilanteita ja näkemään paljon vaivaa sen eteen jotta olemme vielä yhdessä. Oikeastaan juuri siksi koemme voivamme auttaa myös muita ihmisiä! Uskomme että jokainen meistä joutuu käymään parisuhteessa todella haastavia tilanteita läpi ja tiedämme miten niistä voi selvitä! Jos minulle olisi viisi vuotta sitten kerrottu että tulemme vielä valmentamaan Karin kanssa yhdessä, en olisi uskonut.

Siksi koemmekin että voimme auttaa juuri sinua pääsemään eteenpäin elämässäsi.

Näemme aina itsemme  ja omat puutteemme vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen. Yleensä se mikä ärsyttää toisessa, resonoi omia heikkoja kohtia. Kun joutuu katsomaan toisessa itseään silmästä silmään, on pakko kehittyä ihmisenä jotta jaksaa katsella toista ihmistä rinnalla. Se vaatii kykyä kohdata omia puutteita ja halua kehittyä ihmisenä. Joskus voi mennä pitkä aikakin että on valmis kohtaamaan asioita itsessään. Silloin suhteelta vaaditaan armollisuutta, tilaa ja ymmärrystä. 

Usein henkinen muutos alkaa jommasta kummasta suhteen osapuolesta.  On luonnollista että olemme eri asioissa eri vaiheessa. Oikeastaan se on hyväkin, jotta toinen ymmärtää kivun mitä muutokset vaativat ja osaa antaa toiselle tilan käydä omaa muutosprosessia. Kun olemme olleet pitkään suhteessa ja alamme muuttumaan se herättää vastareaktion. Usein takana on menettämisen pelko. Miksi toinen muuttuu? Miksi toinen alkaa vaatimaan asioita joita aiemmin ei ole vaatinut? Riitänkö vielä hänelle? Monesti saattaa tuntua myös turhauttavalta jos toinen tulee perässä eikä ymmärrä itselle selvältä tuntuvaa asiaa. Silloin vaaditaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Luottoa siihen että kaikki tapahtuvat ajallaan, omalla painollaan. 

parisuhdeterapia, parisuhde, rakkaus, unelmaperhe, unelma parisuhde, unelma arki

Ajattelemme että parisuhdetta ja perhettä voi verrata myös yritystoimintaan. Kuinka monesti näyttää siltä että seinä on vastassa ja tästä ei tule mitään? Mutta jos  olen päättänyt onnistua niin en luovuta epäonnistumisista huolimatta. Kuinka monesti  epäonnistuminen on lähellä onnistumista? Ja kuitenkaan en voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. On luotettava siihen että asiat menevät painollaan. Jos ne eivät mene niin kun suunnittelen, elämälläni on minulle parempia suunnitelmia. Lopulta se riittää että minä itsessäni yritän tehdä parhaani. Kannan vastuun omasta toiminnastani ja luon rajoja itseeni suhteessa muihin ihmisiin. Omaan puolisooni, omiin lapsiini, muihin ihmisiin. Miten annan kohdella itseäni? Miten itse kohtelen muita ihmisiä? Uskon että kun opimme kuuntelemaan sisintämme, löydämme lopulta kaikki tarvittavat vastaukset sisältämme.

Oletko kyllästynyt elämään päivästä toiseen haasteiden keskellä?

Haluaisitko oppia kokemaan enemmän seesteisyyttä ja onnellisuutta elämässäsi?

Klikkaa itsesi alta mukaan!