Etsi hyvää sieltä missä sitä on vaikea nähdä

Et ole koskaan yksin haasteiden kanssa vaikka siltä joskus tuntuisikin. 

Meillä on paljon enemmän haasteita ympärillämme  kun arvaammekaan. 

Ymmärrettävää että tunnemme tilanteissamme ahdistusta. 

Varmasti joudumme silloin usein miettimään, miten hoitaa arki niin että se menisi mahdollisimman hyvin olosuhteisiin nähden. 

Haasteemme voi kummuta myös ympäristöstä, meistä itsestä riippumattomista syistä.

Muistaakseni Esa Saarinen on sanonut hyvin siitä, kuinka voimme viedä asioita toisen ihmisen ”kehälle”, mutta emme voi pakottaa toista ihmistä ottamaan neuvojamme vastaan. 

Emme voi siis pakottaa ketään menemään esimerkiksi hoitoon tai hakemaan apua jos hän ei ole itse siihen valmis. 

Ellei hän ole vaaraksi ympäristölle. 

Kun ongelmat heijastelevat kuitenkin myös ulospäin, homma ei ole niin yksinkertainen. 

Tämmänlaisissa tilanteissa rohkaisen juurikin hyväksymään tilanteen (vaikka se tuntuisi pahalle) ja keksimään vaihtoehtoisia keinoja selvitä. 

Kaikkia asioita ei silti tarvitse hyväskyä. On tärkeää että sanoittaa myös omat rajat haastavassa tilanteessa. 

Vaikka siitä tulisi konfliktia, se on erittäin tärkeää oman minäpystyvyyden kannalta. 

Tärkeintä on että pystyy säilyttämään omanarvontunteen kaikkien haasteiden keskellä. 

Jos vielä sen lisäksi pystyt osoittamaan toiselle että hän on kuitenkin tärkeä ja arvokas omine puutteineen, olet sankari. 

Vaikka emme kaikkia puutteita hyväksyisikään, rakkaus ja kohtaaminen voi korjata paljon. 

Meidän tulee kuitenkin joskus olla hereillä jos tilanne menee liian haastavaksi. 

Meillä on silloin vastuu suojella heikoimmassa asemassa olevia. 

Emme kuitenkaan voi taata lapsillemme ja itsellemmekään täysin traumatisoimatonta elämää. 

Aina kun me epätäydelliset ihmiset kasvattamme lapsia, on mahdollista syntyä traumoja. 

On kuitenkin tärkeää tukea esim. lapsia itsetunnollisesti kannustamalla ja osoittamalla arvostusta heille.

Kohtaaminen, hyväksyminen ja rakkaus suojaa lasta parhaiten traumaattisilta kokemuksilta. 

Kun osoitamme arvokkuutta toisiamme kohtaan puutteistamme huolimatta, se hoitaa meitä kaikista tehokkaimmin. 

Mikään muu ei korvaa hyväksymistä ja kohtaamista. 

Kukaan ei voi sanoa toisen elämästä tai parisuhteesta mikä on lopulta paras tapa toimia. Joudumme puntaroimaan tilanteen itse ja kantamaan myös vastuun päätöksistämme. 

Joku toinen saattaa nähdä ulkopuolelta  tilanteen epätoivoisena, mutta asianomainen suhtautuukin tilanteeseen positiivisemmin.

Tilanne voi myös olla toisinpäin. 

Olisi tärkeää että tilanteistamme huolimatta hyväksyisimme toisemme keskeneräisyyksiä.
Tarvitsemme armollisuutta ja rakkautta. Ilman sitä, maailmasta tulee liian kylmä paikka elää.

Jos pyrimme etsimään pelkästään täydellisyyttä esimerkiksi parisuhteessa, voi olla että se parisuhteen onnellisuus jää kokonaan saavuttamatta. 

Elämä ja parisuhde itsessään kasvattavat. Erilaisuus on rikkaus ja haasteemmekin muokkaavat meitä paremmaksi versioksi itsestämme.

Nykyisin meillä voi olla liian suuret vaatimukset parisuhdetta kohtaan ja se luo turhaa lisäpainetta myös olemassaoleviin parisuhteisiin.

Kannustan ja rohkaisen huomaamaan hyvän siellä missä sitä on vaikea nähdä.

Löytämään armollisuutta siellä missä pesii kovuus.

Myöntämään virheemme. 

Antamaan ja pyytämään anteeksi. 

Siinä on lopulta kaikki mitä eniten tarvitsemme. 

T: Kaisa

Lapsi tuo leivän tullessaan.

Olen haaveillut lapsesta asti suurperheestä. Minulla on yhdeksän sisarusta ja olen nähnyt läheltä mitä suurperheen arki on. 

En tiedä mikä suurperheessä minua tarkalleen viehätti, mutta se on vetänyt minua puoleensa pienestä asti.

Ehkä se on alusta saakka ollut niin sanottu kutsumusammatti. Saada olla äiti, suurperheen äiti.

Suurperheessä viehätti ehkä myös vilske ja elämänrikkaus. 

Ehkä myös ihmisyys ja inhimillisyys. Suurperheessä kaikki ei voi olla täydellistä. Toki se ei ole mahdollista missään perheessä, mutta jollakin tapaa suurperheessä joutuu enemmän menemään elämän ehdoilla ja heittäytyä elämään sitä mitä elämä tuo tullessaan. Ehkäpä siinä ajatuksessa oli jotakin viehättävää.

Kotona näin sen mitä suurperheen pyörittäminen vaatii. Näin myös sen, että emme lapsena voineet saada aina kaikkea  mitä olisimme halunneet.

Muistan kun halusin joskus jotain asiaa kovasti, ja isäni vastasi:

Minäkin haluaisin lentokoneen, mutta en saa! Minua ärsytti sanonta kovasti, koska ajattelin että isä vitsaili tahalleen asialla.

Myöhemmin kuulin että isäni oli ollut ihan tosissaan. Isäni olisi halunnut ajaa pienoislentokonekortin, mutta se ei ollut hänelle mahdollista terveydellisistä syistä.  

Isäni oli yrittäjä ja äitini hammashoitaja. 

Isälläni oli taloudellisesti sekä huonoja, että hyviä aikoja yrittämisessä. 

Isäni oli hyvin vaatimaton, eikä meillä perheessämme näkynyt oikeastaan juurikaan taloudellinen menestys elämässä. 

En kuitenkaan koskaan kuullut että isäni olisi tiukan paikan tullen valittanut että meillä ei ollut rahaa. 

En myöskään kuullut että sitä olisi erityisemmin ollutkaan. 

Isäni kertoi aina sen, kuinka tärkeitä me lapset olimme, ja koin sen merkityksellisempänä asiana kuin taloudellisen menestymisen. 

Olen kotona kuitenkin oppinut sen että rahan kanssa pitää olla tarkkana, mutta sen ei kannata antaa hallita kuitenkaan merkittävää osaa elämästämme.

Opin jo lapsesta asti, että raha tulee töitä tekemällä ja ensimmäiset merkkivaatteeni sain ostettua mansikkamaalla ansaituilla rahoilla.

Muistan kuinka työ tuntui alkuun todella raskaalle. Poimimisasento rasitti etenkin selkää ja moni poimijoista luovutti ensimmäisinä työpäivinä. Sisulla kuitenkin jatkoin työtä ja lopulta meistä kehittyi kaverini kanssa mansikkamaan nopeimpia marjanpoimijoita. 

Kun hioi mansikankeräystaidon priimaksi, sai merkittävästi paremman palkan mansikanpoiminnasta. Se oli todella palkitsevaa.

Onnistumisen tunnetta lisäsi se, että malttoi nähdä vaivaa tavoitteensa eteen ja se palkittiin.

Joskus lapsena ajattelin, että olisipa ihana olla ainut lapsi ja saada ihan kaiken mitä haluaa. En silloin ymmärtänyt että se ei olisi täysin mahdollista, vaikka olisinkin ainut lapsi.

Myöhemmin olen ollut erittäin onnellinen ja kiitollinen siitä, että en ole saanut kaikkea mitä olen halunnut. 

Olen oppinut tekemään töitä ja olemaan kiitollinen niistä asioista mitä olen saavuttanut työn tekemisen kautta.

Olen ollut onnellinen myös siitä, että olen  oppinut jakamaan asioita. 

Mikään määrä materiaa ei saa ihmistä onnelliseksi. 

Onnellisuus tulee oikeastaan siitä, että uskaltaa ottaa riskejä vaikka ei ole varma onnistumisesta.

Riskinotoksi koetaan myös perheen perustaminen. 

Emme me voi olla koskaan täysin varmoja että taloudellinen tilanteemme sallii X määrän lapsia. 

Huominen on aina mysteeri. 

Sillä on kuitenkin väliä, että voimme katsoa toimintaamme hyvillä mielin jälkikäteen. 

Elämä on täynnä riskejä.

Pidän elämässäni erityisen arvokkaana sitä, että en ole saanut kaikkia asioita ilman työn tekemistä. 

Sillä on erittäin suuri merkitys siihen miten selviydymme elämästä.

Jos me saamme paljon materiaalia ilman ponnisteluja, alamme pitää monia asioita helpommin itsestäänselvänä,  emmekä myöskään opi ponnistelemaan unelmiemme eteen.

Tottakai minusta tuntuu joskus pahalle kieltää lapsen saamasta joitakin asioita, mutta ajattelen että tämä on työ joka kantaa pitkällä aikavälillä hedelmää.

Olen myös huomannut sen, että kun vanhempana on sinut asian kanssa, 

ei lapsi koe asiaa menetyksenä. 

Silloin hän ei koe että olisi jäänyt jostakin merkityksellisestä asiasta kuitenkaan paitsi.

Vaikka meillä oli kotona taloudellisesti myös tiukkoja hetkiä, en kuullut koskaan että isäni olisi valittanut rahasta. 

Ehkäpä se on myös vaikuttanut siihen, että oma asenteeni rahaa kohtaan on pääsääntöisesti positiivinen.

Olen myös oppinut isältä luottamusta että asioilla on tapana järjestyä, myös sen että lapsi tuo leivän tullessaan.

Totta on myös se, että suurperheessä joutuu enemmän miettimään taloudellista puolta. Kierrätystä. Asioiden ja materiaalien tarpeellisuutta, ja joskus talous on myös erittäin tiukilla.

Saa käyttää paljon mielikuvitusta miten hankinnan voi tehdä, silloin kun taloudelliset resurssit ovat tiukilla.

On kuitenkin todettava isäni sanat todeksi.   Vaikka inhimillisesti kuvittelisi että rahat loppuvat juuri nyt, ja valoa ei näy tunnelin päässä, asiat järjestyvät poikkeuksetta  aina.

Kokemusta en pysty edes selittämään järkevästi. 

Olen vain elänyt tämän todeksi.

Ehkäpä siinä on se, että kun elää omien arvojen mukaisesti ja kuuntelee sisintään, tekee juuri oikeanlaiset kestävät ratkaisut. 

Siten voi elää luottavasti ja lopulta elämä kantaa.

En voi kieltää ettäkö en olisi koskaan murehtinut tai kyseenalaistanut miten selviämme taloudellisesti.

Tähän asti elämä on kuitenkin kantanut, vaikka olemme kohdanneet lisäksi myös suuria taloudellisia menetyksiä. 

Kaikki on lopulta mennyt paremmin kuin hyvin.

Koen myöskin itseni onnellisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin.

Uskon että tulemme selviämään myös tulevaisuudessa. 

Miksi emme selviäisi, koska olemme tähänkin asti selvinneet?

Teemme parhaamme ja se riittää.

Tiedän kuitenkin että vanhempana elämän valinnat kantavat. 

Silloin saa iloita siitä rikkaudesta mitä lapset tuovat elämään.

Lapset ovat rahassa mittaamaton pääoma. 

Ne opettavat meille kasvua ihmisyyteen, pyyteettömään rakkauteen ja luovat turvaa tulevaisuuteen.

Pidin eilen webinaarin Haasteista unelmiin ja vahvuutta vanhemmuuteen Facebook-ryhmässä.

Minulla oli vieraanani psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti ja ratkaisukeskeisen psykoterapian kouluttaja Ben Furman.

Keskustelimme perheiden asioista sekä Muksuoppi menetelmästä.

Muksuoppi – maailmalla suosiota saavuttanut suomalainen innovaatio, hauska ja luova menetelmä, jonka avulla voidaan auttaa lapsia voittamaan ongelmia ja vaikeuksia.

Löydät webinaarista tallenteen ryhmästä. Ryhmä on ilmainen ja se on tarkoitettu kaikille vanhemmille ja ammattikasvattajille, sekä heille joita perheiden hyvinvointi koskettaa tavalla tai toisella. Pääset liittymään ryhmään tästä.

T: Kaisa

Anna valosi loistaa ja ammenna siitä myös toisille.

”Katson kelloa ja muistan, että minun piti käydä vielä ennen lasten hakemista pikaisesti kaupassa. Nappaan takin naulakosta ja riennän autolle.

Ei aikaakaan, kun olen käynyt kaupassa ja kiiruhdan takaisin autolle.

Kun naulattuna pysähdyn katsomaan kenkiäni.

Miten voi olla mahdollista että minulla on molemmissa jaloissa eri kengät!

Ei se mitään jos ne olisivat saman väriset, mutta ei. Toinen on musta nilkkuri ja toinen harmaa arkisempi kenkä.

Miten tämä on voinut olla mahdollista?

Eihän kukaan järkevä ihminen voi mokata tällä tavalla.

Häpeän tunne valtaa ajatukseni. Mitäköhän se tuttu ajatteli kun näki minut kaupassa.

Varmaan sitä nauratti todella paljon. Ei vain kehdannut sanoa minulle mitään!”

Kuulostaako tarinan sanoma tutulle?

Tarina ei oikeastaan ollut tosi, mutta kuviteltu tilanne siitä, kuinka meidän ihmisten ajatukset pyörii pääsääntöisesti meidän oman itsemme ympärillä.

Tarina olisi voinut jatkua myös niin, että kukaan muu ei huomannut tilannetta kuin tarinan henkilö itse.

Tarinassa olisi voitu kertoa myös tuttavasta, joka mietti samaan aikaan sitä, näkyisikö päällepäin valvottu yö kasvoilta ja paljastuiko lopulta se, että kaikki ei ollutkaan omassa elämässä hyvin.

Usein pohdimme sitä, mitä muut meistä ajattelevat ja miten muut näkevät meidät.  

Katsomme ikään kuin omien arvostelevien ajatustemme läpi itseämme, jotka eivät ole totta.

Toisia ihmisiä katsomme tietenkin vähän toisenlaisesta näkökulmasta.

Näemme helposti että ruoho on vihreää aidan toisella puolella, ja huomaamme toisissa herkemmin heidän onnistumisensa sekä hyvät puolensa.

Toki me voimme harjoittaa omaa mieltämme ja toimintatapojamme, mutta jos emme tee tietoisesti asioita ajattelumme korjaamiseksi, ajattelun automaatio ei ole puolellamme.

Toki meillä on erilaisia uskomuksia ja voi olla että juuri sinulla ei tämänlaista uskomusta ole. Tähän kuitenkin törmään usein keskusteluissa asiakkaiden kanssa.

Haluan kertoa vielä toisenkin tarinan, joka on tapahtunut minulle oikeassa elämässä ja uskon että tarinan sanoma on jollakin tapaa tuttu myös sinulle. 

”Näin pitkästä aikaa ystävääni, jota näen harvemmin.

Keskustelimme niitä näitä, kunnes ystäni otti puheeksi yhden aiemmista kokemuksistaan: Se oli todella merkityksellinen hetki silloin, kun mulla oli se vaikea tilanne elämässä ja sä autoit minua silloin.

Ystävä kertoi mitä olin hänelle sanonut.

En muistanut koko tilannetta enää ollenkaan.

Oikeastaan vähän nolottikin, koska en lopulta muistanut tuota kaverille merkityksellistä tilannetta ollenkaan.

Nyökyttelin kuitenkin tietävästi takaisin mutta en paljastanut, että en muistanut tilanteesta enää yhtään mitään.”

Tilanne avasi minulle hyvin sen tosiasian, että olen ollut merkityksellinen tuttavani elämässä.

Näin tuttavani ihailevan katseen, kuinka hän piti minua todella merkityksellisenä ihmisenä hänen elämässään. Tilanne tuntui oikeastaan hullunkuriselle, koska enhän itse ollut koskaan tiennyt että olisin voinut olla niin merkityksellinen henkilö toisen elämässä.

Uskon että meillä kaikilla ihmisillä on vastaavanlaisia kokemuksia, vaikka emme olisi kuulleetkaan kaikista suoranaisesti.

Muistammeko me itse aina, miten merkityksellisiä olemme? Osaammeko aina arvostaa tekemistämme?

Meidän on hyvä oppia katsomaan itseämme myös laatikon ulkopuolelta, ja muistaa että kaikki se, mitä tunnemme ja ajattelemme, ei ole totta. 

Meissä jokaisessa on puoli joka on voimana ja valona toisille.

Se että näemme ainutlaatuisuutemme, on suuri rikkaus.

Haluan itse olla muistuttamassa siitä myös sinua.

Sinä olet enemmän kun uskotkaan. Sinun sanomisellasi ja tekemiselläsi on suuri merkitys.

Arvosta itseäsi.

Anna valosi loistaa ja ammenna siitä myös toisille.

Intohimonani on auttaa toisia ihmisiä näkemään heidän oma erityisyytensä ja voimautumaan omana itsenään.

Julkaisin ystävänpäivänä tsemppiviesti tuotteen jossa muistutan sinua omasta erityisyydestä ja potentiaalista mitä juuri sinulla on annettavana tähän maailmaan.

Löydät tuotteen täältä.

Kaikkea ihanaa ja erityistä elämääsi.<3

T: Kaisa

Mitä vanhempi ei tekisi lapsensa eteen?

Hyvin usein törmään siihen, että me vanhemmat olemme valmiita tekemään lähes mitä tahansa jotta voisimme varmistaa että lapsemme saisi parhaan mahdollisen kasvualustan aikuisuuteen.


Olemme valmiita luopumaan jopa meille merkityksellisistä asioista, jotta lapsemme voisivat paremmin.
Joskus törmään siihen lopputulemaan, että päätösvalta vanhemmilta siirtyy lopulta vaivihkaa lapselle.

Aikuinen ei ehkä tiedosta tilannetta, mutta lapsi osaa käyttää tilannetta hyväksi. 

Voi olla että aikuinen on väsynyt rajoittamaan lapsen elämää. 

Muistat varmasti lapsuudesta myös itse kun halusit jotakin, olit valmis käyttämään kaikenlaiset keinot jotta saisit tahtosi läpi. Aistit mitkä olivat vanhempasi heikot kohdat, ja yritit käyttää niitä hyväksesi, saadaksesi tahtosi läpi.

Lapselle elämä on nyt, ei päivän tai viikon päästä. 

Vuoden päästä tapahtuvat asiat voivat tuntua liian kaukaiselta, jotta niitä malttaisi odottaa tapahtuvaksi. 

Lapsi haluaa kaiken, nyt ja heti.

Meidän vanhempien on luotava rajat jotta lapsi oppii sen, että hän ei voi saada kaikkea rajattomasti. Jos emme luo niitä vanhempana, joku toinen joutuu luomaan ne tulevaisuudessa ja kasvu tekee kipeämpää.

Lapsi koettelee aina rajoja, ja rajojen asettamisen työ on vanhemman vastuulla. Usein saatamme vanhempana jäädä keskenään miettimään mikä raja on hyvä ja mikä ei. 

Saatamme joskus arvostella toisia vanhempia rajojen asettamisessa (joko niiden tiukkuudesta tai löysyydestä).

Sillä ei lopulta ole väliä mitkä rajat ovat, vaan sillä että vanhempi ylläpitää rajoja. 

Kahdentoista lapsen vanhempana on tullut todella paljon erilaisia kokemuksia rajojen vedosta. 

Koen itseni oikeastaan koelaboratorion pääliköksi. On tullut kokeiltua kaikenlaisia toimintatapoja ja kaikki kokeilut eivät ole olleet menestyksekkäitä.

Kun harjoittelimme ensimmäisten lasten kanssa rajojenvetoa, kokemusta oli vähän ja olin epävarma vanhempana.

Epävarmuuteni näkyi siinä, että meillä oli ”kaavamaisestikin” tiukkoja rajoja jotta suojaisin omia lapsia kylmältä, pahalta maailmalta. Tein kaikkeni jotta lapseni säästyisivät kaikelta mahdolliselta pahalta, mitä heille voisi tapahtua.

Toki omat kokemukseni olivat opettaneet paljon myös siitä, mitä voi tapahtua jos viettää aikaa väärässä paikassa väärään aikaan.

On kuitenkin todella tärkeää että lähtökohtaisesti luotamme lapsiimme ja odotukset heidän toiminnastaan olisi enemmän luottavaisia kun epäileväisiä.

Ensimmäisen lapsen kanssa jouduimme olosuhteiden vuoksi vetämään rajoja tiukasti. 

Samat rajat seurasivat myös nuorempia sisaruksia. Myöhemmin keskusteltuani nuoremman sisaruksen kanssa, hän oli kokenut rajat liian tiukoiksi. 
Siinä elämäntilanteessa ei ajateltu tai keskusteltu sen enempää toimintatavoista, vaan toteutettimme niitä rajoja joita olimme siihenkin asti toteuttaneet.
Se tuntui siinä siinä hetkessä parhaimmalta toimintatavalta.

Näin jälkikäteen  ymmärän lastani hyvin, koska hän oli erittäin tunnollinen ja ei koskaan toiminut vasten vanhempien rajoja.

Ymmärrän kuitenkin sen, että kaikki lähti myös omasta epävarmuudesta ja kokemattomuudesta vanhempana. Mieleeni oli jäänyt ammattilaisen sanat;

On parempi että rajat ovat tiukemmat kun niitä ei olisi ollenkaan.
Uskon edelleenkin että siinä piilee viisaus.

Myöhemmin olemme muokanneet rajoja ja keskustelleet myös lasten kanssa enemmän rajojen merkityksestä.  Hyväksymme myös sen että aina emme pääse samalle taajuudelle lasten kanssa asioista. On rajoja joissa voidaan antaa löysiä joskus tilanteen mukaan, mutta on on rajoja joista ei neuvotella.

Lapsi haluaisi kaiken ja mielellään heti. Se meidän vanhempien on hyväksyttävä ja myös ymmärrettävä. 

Myöhemmin olen huomannut myös sen että kun antaa löysiä, lapsi yrittää vetää rajaa aina vain kauemmaksi. 

Kyse ei ole siitä missä rajat ovat. Kyse on siitä että lapsi testaa vanhempaa ja se kuuluu lapsen luonnolliseen kehitykseen. 

Vanhemmuus on oma kestävyyslajinsa ja siksi meidän vanhempien olisi hyvä tukeutua toisiimme vanhemmuuden haasteissa. 

Me kuljemme kaikki samaan suuntaan, vaikka asiat eivät siltä aina näyttäisikään. Pidetään vanhemmat yhtä ja tuetaan toisiamme!

Perjantaina 18.2.22 klo:19 Haasteista unelmiin ja vahvuutta vanhemmuuteen Facebook-ryhmässä psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti ja ratkaisukeskeisen psykoterapian kouluttaja Ben Furman.

Webinaari on ilmainen kaikille ryhmässä oleville. 

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Pidä se mikä toimii

Se miten me suhtaudumme elämäämme ja etenkin itseemme, vaikuttaa hyvin paljon siihen mitä me kohtaamme elämässämme, ja miten me selviämme haastavista tilanteista elämässämme.

Kahdentoista lapsen äitinä on tullut koettua monenlaisia tilanteita elämässä.

On tullut myös koettua, mikä toimintatapa toimii oikeasti elämässä ja mikä ei. Aikaa on rajallisesti, eikä kaikki toimintatavat vaan kannata pidemmän päälle. Kokemuksen kautta on tullut kuitenkin löydettyä ne asiat, jotka vievät tehokkaimmin elämää ja omia tavoitteita eteenpäin. Saman olen todennut myös asiakkaiden kohdalla. Kaikki hyötyvät siitä että toimintatavat ovat selkeitä ja ne ovat toteutettavissa helposti kiireisessäkin arjessa.

Huonossa tunnetilassa saamme huonoja ajatuksia ja huonoja asioita aikaiseksi. Hyvässä tunnetilassa taas koemme hyviä tunteita ja ajatuksia ja saamme myös aikaiseksi hyviä asioita. Hyvin yksinkertaista ja selkeää, mutta emme vain aina muista tätä.

Sen takia on erittäin tärkeä luoda hyviä rutiineja hyvien tunteiden ylläpitämiseksi. Huomenna alkavassa verkkovalmennuksessani tulemme paneutumaan erityisesti tähän osaan elämästämme. Käymme toki lisäksi läpi menetelmän, jolla saadaan asioita tehokkaasti eteenpäin elämässä.

Moni on ihmetellyt minulle usein sitä, miten minä 12 lapsen äiti, saan niin paljon asioita aikaiseksi.

Totta, minulla on siihen oma menetelmä käytössäni. Tiedän että kuka tahansa voi toteuttaa tuota menetelmää, saaden siten enemmän asioita aikaiseksi elämässään. Valmennuksessa tulenkin avaamaan tuon menetelmäni kokonaisuudessaan myös muille.

Hyvin monet menestyneet ihmiset ovat kertoneet elämässään onnellisuuden ja menestymisen salaisuudeksi kiitollisuuden. He ovat luoneet  elämään rutiinit, joiden kautta he noudattavat kiitollisuutta säännöllisesti elämässään.  Vaikka meillä ei olisi suuria tavoitteita elämässämme, kiitollisuus ja hyvät ajatukset lisäävät onnellisuutta merkittävästi, joten sitä kannattaa harjoittaa.

Kun rutiineista tulee tapa, siitä tulee automaatio ja siten sitä on vielä helpompi noudattaa. Jos koet että et saa mitään järkevää elämässäsi aikaiseksi, ala harjoittamaan kiitollisuutta! Tämä tulee vaikuttamaan kaikkiin osa-alueisiisi elämässäsi.

Olet varmaan kuullut joskus lauseen: Saamme sen kaiken minkä uskomme olevan meille mahdollista. Lauseessa on paljon viisautta. Usein kuitenkin mielemme on lukkiutunut niihin epäkohtiin ympärillämme jotka eivät ole hyvin. Siten alamme elämään huonoisssa tunnelmissa, kiinnittämään huomiota negatiivisiin asioihin ja siten lisäämään niitä elämäämme.

Rhonda Byrnen kirjassa Taikavoima puhuttaan siitä kuinka kiitollisuuden kautta meidän elämän eri osa-alueet voivat sen mukaan, miten paljon olemme harjoittaneet (tiedostamattakin) kiitollisuutta elämän aluetta kohtaan. 

Kohdista tuntemaan enemmän kiitollisuutta juuri sitä kohtaan mitä haluat enemmän elämääsi. 

Jos esimerkiksi haluat kohentaa parisuhdettasi ja alat kohdentamaan kiitollisuutta suhdetta kohtaan, huomiot toisen eritavalla, kiinnostut hänestä enemmän, haluat oppia enemmän —>  Suhde paranee.

Mitä jos emme enää kiinnitä katsettamme negatiivisiin asioihin tai uutisiin, voivatko ne lisääntyä huomaamatta? Jäämmekö jostain paitsi?

Emme jää. Suurin osa peloistamme ja murheistamme on turhia. Mielemme toki haluaisi kiinnittyä niihin, mutta se ei edistä meidän hyvinvointia. Pelon ja uhkakuvien luomista on käytetty kautta aikojen ihmisten hallinnassa.

Se että pelkomme eivät ohjaa käyttäytymistämme, luo itsessään vapautta. Hyvien tunteiden kautta vapaudumme kokemaan elämässämme niitä asioita mitä haluamme. Vapaudumme myös elämään tässä hetkessä, mikä on kaikista arvokkainta.

Huomenna on alkamassa verkkovalmennus, jossa tulen jakamaan kokonaisvaltaisen menetelmän oman elämän hyvinvoinnin luomiseen. Menetelmä on testattu kovissa olosuhteissa ja sillä on saatu aikaiseksi paljon upeita juttuja, suurperheen keskeltä. Jos sinua kiinnostaa oppia menetelmä josta 12 lapsen äiti ammentaa kaiken energiansa ja tekemisensä, tervetuloa mukaan valmennukseen! 8.2 starttaamme. Täältä löydät lisätietoa valmennuksesta.

T: Kaisa

Älä anna toisten päättää mitä koet elämässäsi

Tämä on aihe joka ei ole helppo, mutta josta koen erittäin tärkeäksi puhua. Meillä on nykyään todella paljon erilaisia hoitomuotoja, mikä on hyvä asia.

On todella hyvä, että haemme apua erilaisista hoitomuodoista ja kokeilemme erilaisia asioita. Joskus on hyvä mennä myös omalle epämukavuusalueelle.

On kuitenkin yksi asia joka saa toistamiseen ihokarvani nousemaan pystyyn.

Kun juttelen ihmisen kanssa ja kun puhe kääntyy edellisiin elämiin ja siihen mikä hänen tarkoituksensa on tässä elämässä. Hän on käynyt näkijällä ja saanut kuulla että tämän parisuhteen tarkoitus on väliaikainen, tässä on tietty opetus ja sitten kun se on ohi, teidän tienne eroavat. Sinun on tarkoitus tehdä täysi käännös elämässäsi ja unohtaa kaikki edellinen elämä.

Siis mitä ihmettä!? Pahinta ei ole se mitä näkijä on kertonut, vaan se miten helposti uskomus on lopulta otettu osaksi todellisuutta.

Kun kohtaan ihmisen kenelle joku toinen ihminen on kertonut, miten hänen elämänsä tulee menemään, kyseenalaistamatta itse kohtaloaan, ihmistä on vaikeampi herättää enää ajattelemaan itse omaa elämäänsä.

En tarkoita että kaikki selvänluenta olisi juuri tämänlaista, mutta valitettavasti näen  työssäni paljon ihmisiä, jotka etsivät tulevaisuuden näkymiä selvännäkijän kautta.

Tämä on ehkä suurimpia haasteita tänä päivänä erilaisissa henkisissä hoidoissa.

Mitä jos tukeutuisitkin selvännäkijän luennan sijasta siihen mitä haluat olla ja mitä haluat kokea elämässäsi? Minkälaisen parisuhteen haluat elämässäsi? Miten voisit itse olla kehittämässä sitä?

Pyydän, älä rakenna tulevaisuutta tai menneisyyttäsi pelkästään ulkopuolisen ihmisen  oletettuun tosiasiaan elämästäsi.

Älä anna toisten viedä elämääsi 6-0.

Luo tulevaisuutesi itse. Ilman muuta emme voi vaikuttaa kaikkeen elämässämme. Vaikka itse uskon että meillä on on korkeampi voima (Jumala)  joka ohjaa meitä, mutta silti ajattelen että emme voi siltikään pelkästään tuudittautua siihen että joku muu kertoo miten asiamme ovat tai tulevat olemaan. Tai että odotamme että Jumala (tai joku muu voima) järjestää elämämme niin kun meidän elämämme tulee menemään. Meidän on luotava elämämme itse. Asenne kirjassa oli hyvä kuvaus asiasta:

”On myös tarina saarnaajasta, joka ajoi kauniin maantilan ohi. Viljellyt pellot lainehtivat. Talo latoineen ja aitauksineen olivat puhtaita ja vasta maalattuja. Puut reunustivat talolle johtavaa tietä ja talon pihalla oli nurmikkoa ja kukkapenkkejä. Näky oli kaunis. Kun pellolla työskentelevä isäntä lähestyi tietä, saarnaaja huusi tälle: Jumala on siunannut teitä kauniilla maatilalla. Isäntä seisahtui ja mietiskeli hetken ennen kuin vastasi: Niin on, ja olen siitä kiitollinen. Mutta olisittepa nähneet tilan silloin kun jumala hoiti sitä yksin.”

Asenne, Earl Nightingale

Tiedän monta ihmistä jotka ovat läheistensä vuoksi huolestuneita, että he hakevat visioita tulevaisuudelle erilaisilta selvännäkijöiltä. Perheen tulevaisuus voi silloin olla pahimmassa tapauksessa yhden ulkopuolisen ihmisen näkemyksen varassa. Se on hurjaa!

Kun ihminen on lukinnut menneisyytensä ja tulevaisuutensa, hän ei ota samalla tavalla vastuuta elämästään ja tekemisistään. Hän voi herkemmin syytellä ulkopuolisia ihmisiä olosuhteistaan. Hän jättää tässä hetkessä yrittämättä ja odottaa että asiat jotka ovat hänelle tapahtumassa, tapahtuvat aikanaan ilman asioiden eteen työskentelemistä. Ihmisen perusluonteellehan tämä on varsin miellyttävää, olla ponnistelematta tulevaisuuden eteen ja odottaa sitä tapahtuvaksi, tekemättä mitään.

Ja kyllä tiedän, ne asiat joiden uskomme tapahtuvan, tapahtuvat jopa 90% varmuudella. Mieti, sillä on merkitystä mihin uskomme! Mutta haluatko oikeasti asioiden tapahtuvan niin kun uskot?! Pitäisikö laajentaa näkemystämme?

Haluatko esimerkiksi luopua suhteestasi, lastesi vanhemmasta, siksi että joku ulkopuolinen kertoo että näin tulee käymään?!

Tämä on tilanne joka osuu. Voi toki olla että itse ajattelit että teillä ei ole mahdollisuutta, etkä usko että mikään voi enää muuttaa tilannetta. Tunteellasi ei silti ole lopputuloksen kanssa merkitystä. Merkityksellistä on sillä mitä asioita lähdet itse tavoittelemaan! Saat todennököisesti erilaiset neuvot menetkö näkijälle vai tuletko kysymään esimerkiksi neuvoa minulta. Toki sinä itse päätät. 

Pyydän kuitenkin, ota vastuu aina itselle. Pleace! Näkijä eikä kukaan muukaan ota lopulta vastuuta elämästäsi, mutta sinä vastaat lopulta kaikesta itse.

Rakkaudella

Kaisa