Anna valosi loistaa ja ammenna siitä myös toisille.

”Katson kelloa ja muistan, että minun piti käydä vielä ennen lasten hakemista pikaisesti kaupassa. Nappaan takin naulakosta ja riennän autolle.

Ei aikaakaan, kun olen käynyt kaupassa ja kiiruhdan takaisin autolle.

Kun naulattuna pysähdyn katsomaan kenkiäni.

Miten voi olla mahdollista että minulla on molemmissa jaloissa eri kengät!

Ei se mitään jos ne olisivat saman väriset, mutta ei. Toinen on musta nilkkuri ja toinen harmaa arkisempi kenkä.

Miten tämä on voinut olla mahdollista?

Eihän kukaan järkevä ihminen voi mokata tällä tavalla.

Häpeän tunne valtaa ajatukseni. Mitäköhän se tuttu ajatteli kun näki minut kaupassa.

Varmaan sitä nauratti todella paljon. Ei vain kehdannut sanoa minulle mitään!”

Kuulostaako tarinan sanoma tutulle?

Tarina ei oikeastaan ollut tosi, mutta kuviteltu tilanne siitä, kuinka meidän ihmisten ajatukset pyörii pääsääntöisesti meidän oman itsemme ympärillä.

Tarina olisi voinut jatkua myös niin, että kukaan muu ei huomannut tilannetta kuin tarinan henkilö itse.

Tarinassa olisi voitu kertoa myös tuttavasta, joka mietti samaan aikaan sitä, näkyisikö päällepäin valvottu yö kasvoilta ja paljastuiko lopulta se, että kaikki ei ollutkaan omassa elämässä hyvin.

Usein pohdimme sitä, mitä muut meistä ajattelevat ja miten muut näkevät meidät.  

Katsomme ikään kuin omien arvostelevien ajatustemme läpi itseämme, jotka eivät ole totta.

Toisia ihmisiä katsomme tietenkin vähän toisenlaisesta näkökulmasta.

Näemme helposti että ruoho on vihreää aidan toisella puolella, ja huomaamme toisissa herkemmin heidän onnistumisensa sekä hyvät puolensa.

Toki me voimme harjoittaa omaa mieltämme ja toimintatapojamme, mutta jos emme tee tietoisesti asioita ajattelumme korjaamiseksi, ajattelun automaatio ei ole puolellamme.

Toki meillä on erilaisia uskomuksia ja voi olla että juuri sinulla ei tämänlaista uskomusta ole. Tähän kuitenkin törmään usein keskusteluissa asiakkaiden kanssa.

Haluan kertoa vielä toisenkin tarinan, joka on tapahtunut minulle oikeassa elämässä ja uskon että tarinan sanoma on jollakin tapaa tuttu myös sinulle. 

”Näin pitkästä aikaa ystävääni, jota näen harvemmin.

Keskustelimme niitä näitä, kunnes ystäni otti puheeksi yhden aiemmista kokemuksistaan: Se oli todella merkityksellinen hetki silloin, kun mulla oli se vaikea tilanne elämässä ja sä autoit minua silloin.

Ystävä kertoi mitä olin hänelle sanonut.

En muistanut koko tilannetta enää ollenkaan.

Oikeastaan vähän nolottikin, koska en lopulta muistanut tuota kaverille merkityksellistä tilannetta ollenkaan.

Nyökyttelin kuitenkin tietävästi takaisin mutta en paljastanut, että en muistanut tilanteesta enää yhtään mitään.”

Tilanne avasi minulle hyvin sen tosiasian, että olen ollut merkityksellinen tuttavani elämässä.

Näin tuttavani ihailevan katseen, kuinka hän piti minua todella merkityksellisenä ihmisenä hänen elämässään. Tilanne tuntui oikeastaan hullunkuriselle, koska enhän itse ollut koskaan tiennyt että olisin voinut olla niin merkityksellinen henkilö toisen elämässä.

Uskon että meillä kaikilla ihmisillä on vastaavanlaisia kokemuksia, vaikka emme olisi kuulleetkaan kaikista suoranaisesti.

Muistammeko me itse aina, miten merkityksellisiä olemme? Osaammeko aina arvostaa tekemistämme?

Meidän on hyvä oppia katsomaan itseämme myös laatikon ulkopuolelta, ja muistaa että kaikki se, mitä tunnemme ja ajattelemme, ei ole totta. 

Meissä jokaisessa on puoli joka on voimana ja valona toisille.

Se että näemme ainutlaatuisuutemme, on suuri rikkaus.

Haluan itse olla muistuttamassa siitä myös sinua.

Sinä olet enemmän kun uskotkaan. Sinun sanomisellasi ja tekemiselläsi on suuri merkitys.

Arvosta itseäsi.

Anna valosi loistaa ja ammenna siitä myös toisille.

Intohimonani on auttaa toisia ihmisiä näkemään heidän oma erityisyytensä ja voimautumaan omana itsenään.

Julkaisin ystävänpäivänä tsemppiviesti tuotteen jossa muistutan sinua omasta erityisyydestä ja potentiaalista mitä juuri sinulla on annettavana tähän maailmaan.

Löydät tuotteen täältä.

Kaikkea ihanaa ja erityistä elämääsi.<3

T: Kaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.