Et ole koskaan yksin haasteiden kanssa vaikka siltä joskus tuntuisikin.
Meillä on paljon enemmän haasteita ympärillämme kun arvaammekaan.
Ymmärrettävää että tunnemme tilanteissamme ahdistusta.
Varmasti joudumme silloin usein miettimään, miten hoitaa arki niin että se menisi mahdollisimman hyvin olosuhteisiin nähden.
Haasteemme voi kummuta myös ympäristöstä, meistä itsestä riippumattomista syistä.
Muistaakseni Esa Saarinen on sanonut hyvin siitä, kuinka voimme viedä asioita toisen ihmisen ”kehälle”, mutta emme voi pakottaa toista ihmistä ottamaan neuvojamme vastaan.
Emme voi siis pakottaa ketään menemään esimerkiksi hoitoon tai hakemaan apua jos hän ei ole itse siihen valmis.
Ellei hän ole vaaraksi ympäristölle.
Kun ongelmat heijastelevat kuitenkin myös ulospäin, homma ei ole niin yksinkertainen.
Tämmänlaisissa tilanteissa rohkaisen juurikin hyväksymään tilanteen (vaikka se tuntuisi pahalle) ja keksimään vaihtoehtoisia keinoja selvitä.
Kaikkia asioita ei silti tarvitse hyväskyä. On tärkeää että sanoittaa myös omat rajat haastavassa tilanteessa.
Vaikka siitä tulisi konfliktia, se on erittäin tärkeää oman minäpystyvyyden kannalta.
Tärkeintä on että pystyy säilyttämään omanarvontunteen kaikkien haasteiden keskellä.
Jos vielä sen lisäksi pystyt osoittamaan toiselle että hän on kuitenkin tärkeä ja arvokas omine puutteineen, olet sankari.
Vaikka emme kaikkia puutteita hyväksyisikään, rakkaus ja kohtaaminen voi korjata paljon.
Meidän tulee kuitenkin joskus olla hereillä jos tilanne menee liian haastavaksi.
Meillä on silloin vastuu suojella heikoimmassa asemassa olevia.
Emme kuitenkaan voi taata lapsillemme ja itsellemmekään täysin traumatisoimatonta elämää.
Aina kun me epätäydelliset ihmiset kasvattamme lapsia, on mahdollista syntyä traumoja.
On kuitenkin tärkeää tukea esim. lapsia itsetunnollisesti kannustamalla ja osoittamalla arvostusta heille.
Kohtaaminen, hyväksyminen ja rakkaus suojaa lasta parhaiten traumaattisilta kokemuksilta.
Kun osoitamme arvokkuutta toisiamme kohtaan puutteistamme huolimatta, se hoitaa meitä kaikista tehokkaimmin.
Mikään muu ei korvaa hyväksymistä ja kohtaamista.
Kukaan ei voi sanoa toisen elämästä tai parisuhteesta mikä on lopulta paras tapa toimia. Joudumme puntaroimaan tilanteen itse ja kantamaan myös vastuun päätöksistämme.
Joku toinen saattaa nähdä ulkopuolelta tilanteen epätoivoisena, mutta asianomainen suhtautuukin tilanteeseen positiivisemmin.
Tilanne voi myös olla toisinpäin.
Olisi tärkeää että tilanteistamme huolimatta hyväksyisimme toisemme keskeneräisyyksiä.
Tarvitsemme armollisuutta ja rakkautta. Ilman sitä, maailmasta tulee liian kylmä paikka elää.
Jos pyrimme etsimään pelkästään täydellisyyttä esimerkiksi parisuhteessa, voi olla että se parisuhteen onnellisuus jää kokonaan saavuttamatta.
Elämä ja parisuhde itsessään kasvattavat. Erilaisuus on rikkaus ja haasteemmekin muokkaavat meitä paremmaksi versioksi itsestämme.
Nykyisin meillä voi olla liian suuret vaatimukset parisuhdetta kohtaan ja se luo turhaa lisäpainetta myös olemassaoleviin parisuhteisiin.
Kannustan ja rohkaisen huomaamaan hyvän siellä missä sitä on vaikea nähdä.
Löytämään armollisuutta siellä missä pesii kovuus.
Myöntämään virheemme.
Antamaan ja pyytämään anteeksi.
Siinä on lopulta kaikki mitä eniten tarvitsemme.
T: Kaisa